Ihmiskoe päättynyt, kiitos tukijoille

15.04.2019

Lähdin alkuvuodesta mukaan tavoittelemaan paikkaa eduskunnasta. Ryhmäksi valikoitui Liike Nyt, koska olen ennakkoluuloton, uudesta innostuva ja nettiparlamentti kuulosti hyvältä ajatukselta. Uusi tapa osallistua, saada nuoret osallistumaan, käyttää avuksi teknologiaa... olla avoin kaikille hyville ajatuksille, keskittymättä puolueen reunaehtoihin ja tiukkoihin linjauksiin tai ryhmäkuriin. Ja se kaikki kuulostaa yhä edelleen hyvälle. Aion tulevaisuudessa itse osallistua nettiparlamentin äänestyksiin, joissa vaikutetaan eduskunnassa tehtäviin päätöksiin (Liikkeen kansanedustajan välityksellä).

En ole ennen määritellyt itseäni poliittisesti, enkä halua vieläkään olla tiukkis siinä asiassa. Kuitenkin mua vaivasi se, että muut määrittelivät Liikkeen niin tiukasti: Harkimon mukaan, kokoomuksen mukaan tai vaikkapa Jungnerin mukaan. Kokoomus on vaalikoneiden mukaan kuitenkin minulle kaukaisin puolue (vanavedessään persut). Haluan painottaa: k a u k a i s i n . Liikkeessä on erilaisilla puoluetaustoilla ja niitä ilman olevia ihmisiä. Yksi äänestäjä kirjoitti, että hän kuvitteli olevansa vihreä (ja on aina äänestänyt vihreitä), mutta tällä kertaa saikin mut useassa vaalikoneessa. Uskon että niin kävi muillekin. Esimerkiksi yhdessä vaalikoneessa olin neljänneksi useimmiten äänestäjälle suositeltu ehdokas. Määrittelisin itseni maltilliseksi tavikseksi ja hyvikseksi. (Vaikka ovatkin vähän ällöjä sanoja, melkein omalta inhokkilistaltani, siitä jostain abauttiarallaan ja masuasukin välistä. Reps ja kops.)

Sain tuen 329 (kolmeltasadaltakahdeltakymmeneltäyhdeksältä) helsinkiläiseltä. Se on paljon. Olen todella otettu. Kiitos.

Ja kuten joku kirjoitti: Helsingissä Liike Nyt keräsi ääniä kuitenkin enemmän, kuin viimeisen hallituksemme pääministeripuolue. Ei ihan vähän!
Tässä jutussa (linkki) puhutaan siitä, että Liikkeen idea on 'ostettu', mutta uuden poliittisen liikkeen on aina vaikea päästä pelipaikoille. Harmillista. Kuitenkin nyt saatiin yksi edustaja ja systeemiä päästään kokeilemaan. Kylillä oli kyllä kiinnostusta.

Tiedän, että monella ehdokkaalla vaalibudjetti oli monia tuhansia tai jopa kymmeniätuhansia. Mulla se oli reilusti alle tuhat euroa. Pienpuolue (joka ei ole puolue), tuntematon ehdokas ja ensikertalainen. Eli olen erittäin tyytyväinen tulokseen vaikka tietenkin olen pahoillani siitä, etten saa edustaa tukijoitani ja rakentaa heidän hyväkseen (ja meidän kaikkien hyväksi) Suomesta entistä parempaa paikkaa. Paras toivoa, että uusi eduskunta selviää tuosta tehtävästä nyt ilman mua.

330 ääntä on hyvä saalis. En varmasti täysin hiljene (ikinä) tai katoa, mutta jonkin aikaa katselen ja  mietin missä asioissa ja millä tavoin tulen toimimaan. Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus, koulutus ja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tehtävä työ on kaikki listallani kärkipäässä. 

Kevään olen päättänyt pyhittää hyvinvoinnille. Liikuntaa lisää! Työpaikan viikon mittainen kuntoremontti, salikortti kovemmalle käytölle, Ville Valon keikka (hyvinvointia sielulle) ja taimien istuttaminen mökin maahan. Noin niinkun esimerkiksi.

Voi pus pus kaikkien kevääseen! Hienoja kokemuksia  -  kerätään niitä yhdessä lisää!


 

Tiia-Henriikka Rantanen - tiiahenriikka.rantanen@elisanet.fi
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita